Viime keväänä ystäväni Virpi kyseli, että voisimmeko lähteä yhdessä johonkin retkeilykohteeseen yön yli retkelle. Hän oli aikaisemmin tehnyt päiväretkiä ja yöpynyt kyllä teltassa, mutta ei ollut koskaan aikaisemmin retkeillyt rinkan kanssa. Ajatus jäi hautumaan alkukesän ajaksi ja lopulta molemmille sopiva retkiaika osui heinäkuun puoliväliin. Retkikohteeksi valikoitui Tammelassa Kanta-Hämeessä sijaitseva Liesjärven kansallispuisto, joka oli kummallekin uusi tuttavuus. Suunnitelmana oli retkeillä kolme päivää kansallispuiston poluilla ja yöpyä kaksi yötä omissa teltoissamme telttailualueilla.
Lainasin Virpille hyvissä ajoin ennen retkeä oman vanhan Deuterin Aircontact -rinkkani ja annoin ohjeita siitä, miten rinkka kannattaisi pakata, jotta sitä olisi mahdollisimman hyvä kantaa selässä. Katsoimme samalla rinkan säädöt – selkäosaa piti lyhentää pykälän verran, jotta se oli sopivan pituinen Virpin selkään. Kävimme myös läpi tekemäni listan tarvittavista varusteista sekä alustavan suunnitelman reitin osalta. Tästä reilun viikon päästä olikin retkelle lähdön aika!
Kopinlahdesta mukavakulkuisille poluille
Olimme sopineet treffit keskiviikkona puoliltapäivin Liesjärven kansallispuiston reittien risteyskohdassa sijaitsevalle Kopinlahden pysäköintialueelle, joka oli liki täynnä. Paikka valikoitui sen perusteella, että pystyisimme toisena retkipäivänä käydä autoilla tankkaamassa vesivarastomme täyteen; Liesjärven kansallispuistossa kun on vai yksi kaivo, josta saa juomakelpoista puhdasta vettä.
Itselläni oli takana kolmen ja puolen tunnin ajomatka Etelä-Pohjanmaalta, Virpillä hieman lyhyempi länsirannikon suunnasta. Söimme lounaseväämme ennen reitille lähtöä ja teimme vielä viimeiset säädöt rinkkoihin. Pääsimme aloittamaan retkemme puoli yhden jälkeen. Sää oli mitä mainioin, reilu 20 astetta lämpöä ja auringonpaistetta.
Lähdimme kulkemaan polkua Kopinlahdesta kaakon suuntaan – ensimmäisenä kohteenamme oli Korteniemen perinnetila reitin kaakkoiskulmassa. Vehreä mustikkapohjainen kuusimetsä otti meidät heti syliinsä reitin alkuvaiheessa. Polku oli suhteellisen helppokulkuista ja tasaista. Reitillä oli vain muutamia nousuja ja laskuja. Juurakoita ja kiviä poluilta tosin löytyi jonkin verran.
Olimme sopineet, että pidämme patikoinnin lomassa runsaasti taukoja, jolloin rinkkaan totuttautumiseen on helpompaa. Pidimme taukoja sopivissa polkujen risteyskohdissa ja pidimme samalla huolta siitä, että kroppa saa nestettä. Iloksemme huomasimme, että hyttysiä ei juurikaan ollut. Reitin varrelle osui niin hienoa valoisaa harjumaisemaa, kosteita notkoja kuin suomaisemaakin. Hienojen metsämaisemien läpi kuljettuamme saavuimme Liesjärven rantaan, josta lähdimme kulkemaan Korteniemen perinnetilaa kohti.
Korteniemen perinnetilalla pääsimme arvokkaan kulttuurimaiseman äärelle
Järven rannalla oli upea perinnemaisema, hoidettu laidun ja laitumia hoitavat lampaat näkyivätkin lepäilevän kauempana laitumella varjossa koivujen alta. Vanhan puuaidan viertä kulkien saavuimme Korteniemen perinnetilalle, jossa olikin paljon väkeä tutustumassa vanhan ajan pihapiiriin ja rakennuksiin.
Otimme rinkat pois selästämme ja lähdimme tutustumaan tähän vanhaan metsänvartijan tilaan. Perinnetilan pelloilla ja kasvimaalla viljeltiin mm. perunaa, yrttejä, vihanneksia ja pellavaa perinteisin menetelmin. Rannassa oli vanha savusauna ja heinää kuivumassa seipäillä. Pääskyset liitivät vinhaa vauhtia vanhoihin rakennuksiin tekemille pesilleen ruokkimaan poikasiaan.
Vanhassa 1910-luvun asuun entisöidyssä torpassa oli upea tunnelma – esineistö kertoi menneiden aikojen arjesta ja puhdetöistä. Salin puolella oli nähtävissä alkuperäiset, 100-vuotiaat tapetit vieläkin melko hyvässä kunnossa. Kuulimme perinnetilan oppaalta, että torpassa oli asuttu vuoteen 1996 asti, jonka jälkeen se oli otettu Metsähallituksen toimesta nykyiseen käyttöönsä. Perinnetilan tarkoituksena on arvokkaan kulttuuriympäristön ylläpitäminen tuleville sukupolville. Korteniemen perinnetila on yleisölle avoinna kesäaikaan ja muina aikoina sopimuksen mukaan.
Kävimme ennen matkan jatkamista vielä täyttämässä vesipullomme ja vesirakkoni perinnetilan kaivolla, josta saa hyvää talousvettä. Astetta painavampien rinkkojen kanssa siirryimme uudelle polulle.
Ahonnokan kautta Savilahden telttailualueelle
Perinnetilalta lähdimme kulkemaan pohjoisen suuntaan ja siirryimme Ahonnokan luontopolulle. Kaksi hevosta laidunsi laitumella järven rannalla. Ahonnokan alueella oli hienoa vanhaa metsää ja kaatuneita lahopuita, maata peitti paksu sammalmatto. Saavuimme ihanalle Ahonnokan kalliolle, josta oli hienot maisemat Liesjärvelle. Pidimme taukoa ja ihailimme kaunista Suomen suvea.
Luontopolulta matka jatkui lähellä rantaa, jonka toisella puolella oli lehmien laidun. Laitumella köllötti kaksi lehmää ja kaksi vasikkaa. Siirryimme hetken kuluttua samalle polulle, jota olimme kulkeneet jo aikaisemmin ennen perinnetilalle tuloa. Polku on osa Hämeen Ilvesreittiä, joka kulkee Korteniemen tilalta Hämeen luontokeskukselle asti. Suuntanamme oli nyt Savilahden telttailualue, jossa yöpyisimme ensimmäisen yön. Keli oli muuttunut hieman pilviseksi, oli aivan tyyntä ja hiostavaa – paita liimautui kiinni ihoon.
Poluilla oli paljon päiväretkeilijöitä, mutta emme olleet tähän mennessä nähneet kuin kaksi muuta rinkan kanssa kulkijaa. Meillä kahdella riitti juttua ja jonkin ajan kuluttua huomasin, että edessä puiden lomasta siintää järvi – eikä näin pitänyt olla. Ei muuta kuin kartta esille ja katsomaan, että missä olimme. Olimme menneet jutustelumme lomassa Savilahteen osoittavan kyltin ohi noin 300 metriä, joten piti siis palata takaisin. Savilahteen osoittava kyltti oli varsin massiivinen, joten huomiomme oli selvästi ollut jossain aivan muualla kylttiä ohittaessamme….
Polkuja ja pitkoksia pitkin saavuimme lopulta Savilahteen puoli kuuden jälkeen. Telttailualueella oli elämää – paljon ihmisiä telttoineen ja riippumattoineen. Olipa telttailualueen keskelle pystytetty myös hervottoman iso tiipii. Alue oli melko juurakkoista ja telttapaikkaa ei ollut kovin helppo löytää. Lopulta erinomaiset paikat löytyivät ihan rannan läheisyydestä.
Illanvietto uiden ja ruokaillen Savilahdessa
Pystytimme telttamme ja sitten olikin ruokailun aika. Telttailualueen korkeimmalla kohdalla oli mukava pöytä, jossa keitimme retkikeittimillämme vedet ja söimme retkimuonamme. Olin tehnyt kotona pulloon valmiiksi lettutaikinan, joten paistoin ruokailun päälle meille molemmille vielä pari lettua suklaarouhe-banaanilastuseoksella.
Aivan telttojemme vieressä oli hyvännäköinen hiekkapohjainen uimiseen sopiva paikka, joten vaihdoimme uikkarit päälle ja teimme vilvoittavan pulahduksen veteen. Hiostava olo vaihtui hetkessä ihanaan raikkauteen. Vesikään ei ollut kylmää, joten ei edes tarvinnut kirkua.
Ilta oli kaunis ja tuuleton, aivan täysi kymppi. Telttoihin pujahdimme jo puoli kymmenen maissa. Takana oli pitkä päivä automatkoineen ja hieman vajaan 10 kilometrin patikointi, joten uni maittoi. Vaikka leiripaikalla oli paljon retkeilijöitä, niin yö sujui erittäin rauhallisesti.
Vesitankkauksen kautta Kyynäränharjulle ja siitä Siltalahden nuotiopaikalle
Aamu valkeni kauniina ja siirryimme syömään aamupalaa vielä lähes koko muun telttailualueen väen nukkuessa. Söimme aamupalamme kiireettä, jonka jälkeen pakkasimme tavaramme. Lähtövalmiudessa olimme kymmenen jälkeen.
Oli vesitankkauksen aika, joten patikoimme reilun kilometrin matkan Kopinlahden parkkipaikalle autoillemme ja täytimme kaikki vesipullomme. Itselläni rinkkani vesirakko tuli myös ääriään myöten täyteen. Itselläni kantoon tuli yhteensä 5 litraa vettä. Näillä vesillä oli tarkoitus pärjätä retki loppuun asti ilman että tarvitsisi keittää vettä.
Rinkka huomattavasti painavampana siirryimme Liesjärven kansallispuiston varmasti suosituimmalle osuudelle, Kyynäränharjulle. Harju on 1,3 kilometrin pituinen kapea harju, joka halkoo Liesjärveä pohjois-eteläsuuntaisesti. Suurimman osan matkaa harjun päällä kulkee yksi leveä polku, muutamassa kohdassa polku jakautuu kahdeksi poluksi.
Ja kylläpä oli kaunista! Polulta avautui jatkuvasti järven selälle kauniita maisemaikkunoita, joita tuli tallennettua puhelimeni muistiin kerta toisensa jälkeen. Samalla useassa paikassa näkyi uimiseen sopivia kohtia. Uikkarit ja pyyhe olivat nyt rinkan pohjalla alimmaisena, joten uintiretki jäi nyt tekemättä. Kuvauksellisella Kyynäränharjun sillalla vietimme tovin kuvaillen.
Kyynäränharjulla oli vaikuttavia kilpikaarnaisia, keloutuvia honkia. Rannan puut antoivat sopivasti varjoa kuumalta auringonpaisteelta, mutta tyyni keli teki olosta jälleen hikisen. Harjun pohjoispäässä olisi myös ollut vedenottopaikka, mutta kyseinen vesi olisi pitänyt keittää ennen juomista.
Pidimme lyhyen tauon Pirttilahden pysäköintialueen tuntumassa ja jatkoimme matkaamme autotien yli koivumetsään pitkospuille. Pitkospuut ja polut johdattivat meidät mustikkamättäiden ja Tapolanjärven laitamia pitkin Siltalahden nuotiopaikalle.
Tässä olikin erinomainen lounaspaikka, joten pidimme kunnon ruokatauon. Vilvoittava tuuli järveltä tuli enemmän kuin tarpeeseen ja ruoka maittoi.
Metsäinen taival Kaksvetisen rannalle
Jatkoimme matkaamme Siltalahdesta metsäiselle osuudelle idän suuntaan. Tällä pätkällä olikin sitten enemmän korkeuseroja kuin tähän mennessä. Ajoittain polku oli erittäin helppokulkuista, osittain taas juurakoiden peittämää ja kosteaa. Välillä oltiin kuin peikkometsässä.
Tällä osuudella oli myös hienoja jäkäläkallioita, joille kipuaminen täysin tuulettomassa kelissä oli hikistä hommaa. Palkinto odotti kuitenkin kipuamisen jälkeen pitkällä loivalla alamäellä. Matkan teko oli mukavaa ja rauhassa sai kulkea. Retkeilijöitä täällä puiston pohjoisosassa oli selvästi vähemmän kuin eteläisissä osissa.
Pidimme tauon Sikomäen parkkipaikalla, jossa oli vain yksi auto parkissa. Parkkipaikalta lähdimme kohti Kaksvetistä, tulevan yön telttailupaikkaa. Pitkokset kulkivat upean pienen ennallistetun suoalueen läpi. Lakkoja oli suolla runsaasti, mutta ne olivat tosin vielä raakoja.
Peukalolamminkankaan pysäköintialueen kohdalla siirryimme tieosuudelle, jota tallustimme Peukalolammin laavulle. Viihtyisän oloisella laavulla ja telttailualueella ei ollut ketään. Otin kengät jalasta pois ja pidimme pienen välipalatauon ennen viimeiselle etapille siirtymistä.
Edessä oli vielä 1,3 kilometrin pituinen matka Kaksvetiselle. Peukalolammilta lähti leveähkö sorastettu tie lammen pohjoisrantaa myötäillen. Tämä helppokulkuinen tieosuus oli ilmeisesti aivan vasta tehty ja se jatkui Kaksvetiselle asti Karhunpesänummen kautta. Yhdessä kohtaa siirryimme takaisin vanhalle polku-uralle, sillä sitä myöten oli mukavampi kulkea.
Kuljimme suurten kuusten ja mäntyjen lomassa, kunnes edessä näkyi Kaksvetisen kota ja telttailualue. Täälläkin oli korjaustöitä tehty ainakin kodan sisäänkäynnin ja vessarakennuksen osalta. Olimme perillä Kaksvetisellä puoli neljän jälkeen. Toisen patikointipäivämme pituudeksi kertyi yhdeksän kilometriä.
Rento ilta Kaksvetisellä
Olimme paikalla ajoissa, eikä telttailualueella näkynyt vielä muita telttailijoita. Paikalla oli ainoastaan pariskunta, joka aikoivat nukkua kodassa sisällä. Nyt oli siis valinnanvaraa, ja löysimmekin sopivat telttailupaikat alhaalta rannan läheisyydestä.
Virpi halusi nähdä miten pystytän oman telttani, sillä hänen Haltin telttansa oli hieman hankala pystyttää yksin. Olen oman Marmot Limelight 2 p -telttani ostanut vuonna 2013 Isolle Karhunkierrokselle ja se on ollut luotettava retkikumppani siitä asti. Se on myös erittäin helppo ja nopea pystyttää yksin. Oman telttani pystytyksen jälkeen autoin hieman Virpin oman teltan pystytyksessä – haasteita Haltin teltassa tuotti kaarien kiinni saaminen maahan yksin. Uuden teltan hankinta onkin ilmeisesti tulossa Virpillä ajankohtaiseksi….
Olin suunnitellut, että retkipäivän jälkeen kävisin taas uimassa, mutta Kaksvetisellä se ei ollut oikein mahdollista. Teimme nopean peseytymisen suolammen laidalla olevilta lankuilta, mutta itse lampeen ei houkuttanut pulahtaa. Vaihdoimme vaatteet ja siirryimme nuotiopaikalle syömään päivällistä. Samalla jutustelimme kodassa yöpyvän pariskunnan kanssa – kulkemastamme reitistä ja retkeilystä sekä vaeltamisesta yleensä. Muutaman retkeilyvinkinkin saimme jaettua keskenämme. Kohtaamiset samanhenkisten retkeilijöiden kanssa ovat aina hienoja – muilta retkeilijöitä saa aina uusia vinkkejä ja ajatuksia matkan tekoon.
Alkuillan aikana telttailualueella alkoi valua lisää väkeä, pariskuntia, perheitä ja kaveruksia. Kaikki löysivät oman telttapaikkansa – osa tosin vähän kauempaa metsän puolelta. Illalla ennen nukkumaan menoa herkuttelimme vielä irtokarkeilla ja kaasukeittimellä paistamillani letuilla. Jutustelimme vielä hetken ja siirryimme sitten kumpikin iltatoimiimme ja telttoihin rauhoittumaan ennen nukahtamista.
Suomaisemien ja tiepätkien kautta Siltalahdelle
Olin laittanut herätyksen puoli kahdeksaksi ja siihen myös heräsin. Yö meni omalta osaltani jälleen hyvin lämpimässä makuupussissa. Söimme aamupalaa kaikessa rauhassa. Jälleen oli tulossa kaunis päivä ja tällä kertaa oli luvattu vielä lämpimämpää, jopa hellekeliä.
Purimme leirimme ja lähdimme matkaan puoli kymmeneltä. Viimeisen retkipäivän suuntamme oli ensin länteen päin Sammalsuolle ja siitä etelään Siltalahden ja Kyynäränharjun kautta autoille Kopinlahteen. Heti alkuun ihmetystä aiheutti se, että Kaksvetisellä ei ollut kylttejä rannan suuntaiselle polulle, joka näkyi kartalla. Lähdimme kulkemaan Sikomäkeen johtavaa tieosuutta ja lopulta löysimme polun, joka johdatti meidät metsätielle. Sitä kulkemalla löysimme polun pään, joka karttaamme oli merkitty. Polun päässä oli Reitti suljettu -kyltti eli ilmeisesti Kaksvetiseltä oli poistettu tälle polulle johtava kyltti. Uusi reitti kulki siis leveämpää uutta tieosuutta pitkin.
Kuljimme metsätiellä reilun kilometrin verran, jonka jälkeen reitti siirtyi erittäin mukavalle ja helppokulkuiselle polulle kohti Sammalsuota. Suopursun tuoksun huumassa kuljimme pitkospuilla suoalueiden läpi ja poluilla kangasmetsissä. Mustikka-aika oli parhaillaan ja aika ajoin pitikin polkujen varrella maistella tätä herkkua. Siirryimme vielä reilun kilometrin pituiselle hiekkatielle ennen takaisin polulle siirtymistä.
Vehreän ja kostean kuusimetsän läpi kulkemalla päädyimme lopulta Tapolanjärven rantaan. Ja rannassa kulkeva polku johdatti meidät tutulle Siltalahden nuotiopaikalle, jossa eilen söimme lounaan. Sama toistui tänään, sillä alkoi olla nälkä. Keittelimme retkikeittimellä vedet ja söimme lounaamme. Virpillä oli vesi sen verran lopussa, että hän otti kattilaan veden järvestä ja keitti sitä riittävän kauan ennen ruokailua. Itselläni vettä oli kannossa sen verran, että se juuri ja juuri riittäisi autolle saakka.
Vettä keittäessämme paikalle tuli myös kaksi lapsiperhettä syömään ja uimaan. Ruokaillessamme nuotiopaikalla piipahti myös Liesjärven kansallispuiston huoltomies, joka oli tarkastuskäynnillä. Hän kiitteli paikan siisteyttä ja roskattomuutta. Olimme kiinnittäneet samaan asiaan huomiota retkipäiviemme aikana – kaikkialla oli siistiä. Olimme bonganneet poluilta vain muutamia roskia päivien aikana ja ottaneet ne itsellemme talteen.
Viimeinen etapin kruunasi virkistävä uinti Kyynäränharjulla
Edessä oli tuttuja maisemia, sillä kuljimme päivän viimeisen etapin samoilla poluilla kuin eilen, mutta päinvastaiseen suuntaan. Ensin kuljimme polkuja ja pitkoksia pitkin Pirttilahteen ja siitä siirryimme kauniille Kyynäränharjulle.
Olin edellisenä iltana päättänyt, että haluan vielä ennen automatkaa käydä uimassa. Pitkä kotimatka olisi näin paljon mukavampi. Erinomainen uintipaikka löytyi Kyynäränharjun puusillan kupeesta. Nopea vaatteiden vaihto pyyhkeen suojissa ja pulahdus hiekkapohjaiseen järveen teki enemmän kuin hyvää.
Loput 500 metriä sujui kepeissä tunnelmissa ja retkemme oli tullut päätökseensä. Kello näytti puoli kahta – tänä kolmantena retkipäivänä patikoimme noin yhdeksän kilometriä.
Visiitti Hämeen luontokeskuksessa onnistuneiden retkipäivien kunniaksi
Edessä oli vielä retkemme viimeinen osio. Ajoimme vajaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Hämeen luontokeskukseen, jossa nautimme limpparit ja teimme muutamia ostoksia muistona tästä retkestä. Oma kangasmerkkikokoelmani täydentyi Liesjärven kansallispuiston merkillä – nyt niitä on kasassa jo 21! Virpi osti Kupilkan ison kuksan ja lusikkahaarukan tulevia retkiä varten.
Retkemme oli kaikin puolin onnistunut. Kolmen päivän aikana patikoimme yhteensä 28 kilometriä, päivämatkat olivat maltilliset 9–10 kilometriä. Virpi sai tästä ensimmäisen rinkkapatikointikokemuksensa ja kipinä jäi kytemään tulevia retkiä varten. Rinkka kivisti jonkin verran Virpin olkapäitä, mutta muutoin patikointi ei aiheuttanut suurempia traumoja. Edessä on näillä näkymin jossain vaiheessa ainakin oman rinkan, uuden teltan ja ilmatäytteisen makuualustan hankinta. Siitä se lähtee – tähän ihanaan harrastukseen hurahtaminen! Kiitos retkiseurasta Virpi!
